Go to content

Reitit ja kulkeminen: Saariin tutustutaan merkittyjä reittejä pitkin: Aleksanterin kierros (3 km) ja Kuninkaansaaren kierros (2,5 km). Pysy reiteillä, sillä niiden ulkopuolella on vaarallisia rakenteita, jyrkänteitä ja paikkoja, jotka uhkaavat sortua! Pidäthän erityisesti huolta lapsista.

Yöpyminen, tulenteko ja maaperän kaivaminen on turvallisuussyistä kielletty. Maaperässä voi yhä olla räjähteitä Vallisaaressa vuonna 1937 tapahtuneen räjähdeonnettomuuden jäljiltä. Puolustusvoimien tutkimusten mukaan saarilla on kuitenkin turvallista liikkua jalan ja työkoneilla.

Yöpyminen on kuitenkin sallittu Tentsile-puumajoitteissa Kuninkaansaaressa, omassa veneessä retkisatamassa Torpedolahdella ja Kuninkaansaaren muuntajassa.

Vallisaaren eteläosa on suljettu (poliisilain 52 §:n nojalla annetun asetuksen 1104/2013 mukainen liikkumis- ja oleskelurajoitusalue), koska siellä on vaarallisia rakenteita. Eteläosassa on rangaistuksen uhalla kiellettyä liikkua ja rantautua ilman Metsähallituksen lupaa.

Rantautumiseen suositellaan Vallisaaren retkisatamaa sekä melojille lisäksi Torpedolahden retkisatamaa sekä Vallisaaren päälaituria ja Luotsitalon vieressä sijaitsevia hiekkapoukamia. Vallisaaren eteläosan rajoitusalueella liikkuminen ja rantautuminen on rangaistuksen uhalla kielletty.

Uiminen Vallisaaren lammessa on kiellettyä, koska lammen pohja on täynnä romua. Uimari voi tarttua siihen vaarallisesti. Uiminen on kiellettyä myös Kustaanmiekan salmen rantakallioilla laivojen aiheuttaman “pikkutsunamin” takia. Aaltojen imu on erittäin voimakas. Se vetää helposti uimarin kauas merelle. Voit uida Kuninkaansaaren hiekkapoukamassa. Kyseessä ei ole virallinen uimaranta.

Koirat on pidettävä kytkettyinä, jotta ne eivät katoa saaren onkaloihin, eivätkä häiritse pesiviä eläimiä. Koirien jätökset on kerättävä.

Retkeile roskattomasti. Mitä vähemmän rahaa kuluu roskien poisvientiin, sitä enemmän sitä jää saaren hoitoon.

Pukeudu maastokelpoisiin kenkiin ja vaatteisiin. Eväitä ja virvokkeita voi ostaa saaren useammasta kahvilasta ja kioskista.

Liikuntaesteisten palvelut: Luotsitalon päälaiturin vieressä sekä Torpedolahdella Satama-aukion reunalla sijaitsevat invakäymälät ovat liikuntaesteisten käytettävissä avustajan kanssa. Saarilla ei ole muita liikuntaesteisille suunnattuja palveluja.

Saarilla voi liikkua lastenrattaiden kanssa, mutta reitit eivät ole esteettömiä. Maasto on epätasaista ja ylämäet jyrkähköjä.

Ohjeita noudattamalla vaalimme yhdessä retkeilijöiden hyvinvointia sekä saarien viihtyisyyttä, herkkää luontoa ja lumoavaa kulttuuriperintöä.

Lisää retkeilystä Metsähallituksen Retkietiketti-sivustolta